Tuholaiset

Kiinteistöissämme voi joskus liikkua "kutsumattomia vieraita" kuten erilaisia hyönteisiä ja jyrsijöitä.

Tuhoeläimiksi voidaan laskea kaikki eläinmuodot, jotka aiheuttavat joko fyysistä (esim. terveys ja/tai turvallisuus) tai esteettistä haittaa ja/tai tuhoa ihmisille ja heidän omaisuudelleen erilaisissa tiloissa (esim. asuinrakennuksissa, pihamaalla tai teollisuudessa).

Suomessa kotitalouksien yleisimpiä tuholaisia ovat muurahaiset, sokeritoukat, ampiaiset, turkiskuoriaiset ja hiiret. Yleensä tuholaiskannan tulee kasvaa riittävän suureksi (esim. ampiaispesät) ennen kuin niistä tulee haitallisia.

Vaikka tuhoeläinten hävittämiseen on hyviä kotikonstejakin, useassa tapauksessa niiden hävittäminen muodostuu pelkästään omin keinoin aivan liian hankalaksi tehtäväksi ja viimeistään silloin on suositeltavaa ottaa yhteyttä alan ammattilaiseen. Me täällä Antitecissä olemme juuri sitä varten.

Mistä ne tulevat?

Monet pahimmista ennen kaikkea elintarvikkeiden tuholaisista ovat alun perin kotoisin ulkomailta, mutta ne ovat päässeet pysyvästi pesiytymään maassamme erilaisiin tuotantolaitoksiin ja varastoihin. Niistä ne saattavat kulkeutua tuotteiden ja pakkausmateriaalien mukana kaupan eri portaiden kautta aina kuluttajan kotiin saakka. Tuholaislajien yksilöitä kulkeutuu jatkuvasti lisää maahamme ennen kaikkea tuontitavaroiden mukana ja lisääntyneen matkailun seurauksena. On myös paljon lajeja, jotka elävät täysin luonnonvaraisina maassamme ja kulkeutuvat kiinteistöihimme luonnollista reittiä, eli joko lentämällä tai muulla tavalla ulkotiloista sisätiloihin kulkeutumalla.

Miten tunnistan ne?

Tuhoeläimet on kaikkein helpointa tunnistaa tuntomerkkien perusteella. Oheisen tunnistuskaavion avulla teidän on helppo tunnistaa yleisimmät Suomessa esiintyvät tuholaiset. Ylävalikon avulla pääsette tarvittaessa sivulle, jossa kuvaillaan tarkemmin sekä itse tuholainen, että sen vaatimat torjuntatoimenpiteet.

Mikäli teillä on vaikeuksia tunnistaa kiinteistössänne oleva tuholainen, niin lähettäkää siitä kuva tai näyte meille niin teemme tunnistuksen puolestanne. Kertokaa samalla myös mistä löysitte sen? Tunnistuksen jälkeen teemme tarvittaessa yksilöidyn torjuntasuunnitelman.

Torjuntasuunnitelmamme

Torjuntasuunnitelmassa kerromme teille ennen kaikkea tarvittavien torjuntakertojen määrän sekä myös tehokkaimman ja soveltuvimman torjuntatekniikan kyseistä tuhoeläintä vastaan. Samalla suunnittelemme yhteistyössä teidän kanssanne sopivimman torjunta-aikataulun, noudattaen aina biosidien valmistajien asettamia varoaikoja torjuntakäsittelyjemme jälkeen.

Mikäli haluatte meiltä laadukasta ja ammattitaitoista palvelua tai haluatte niistä lisätietoja ennen päätöksen tekemistä, niin ottakaa meihin yhteyttä. Kerromme erittäin mielellämme lisää.